Siinä hänen puheensa katkesi. Samassa kuuli hän rinnaltaan Synnöven pidättyen puhuvan:
— Älä sano niin; — — sinä et tiedä kuinka paljon minä — — en uskalla sanoa sitä Ingridillekään — (siinä hän tyrskähti itkuun) — minä — kärsin — — niin kovasti!
Torbjörn kiersi kätensä hänen ympärilleen ja painoi hänet lujasti vastaansa.
— Puhu vanhemmillesi, kuiskasi hän, — niin sinä näet, että kaikki käy hyvin.
— Niinkuin sinä tahdot, kuiskasi tyttö.
— Minä?
Silloin kääntyi Synnöve ja kiersi käsivartensa hänen kaulaansa.
— Kun sinä pitäisit minusta niin paljon kuin minä sinusta! sanoi hän hyvin hellästi ja koetti hymyillä.
— Enkö minä sitte pidä? sanoi Torbjörn hiljaa ja hartaasti.
— Et, et; sinä et ota vastaan ainoaakaan neuvoa minulta; sinä tiedät mikä voisi meidät yhdistää, mutta sinä et tee sitä. Mikset tee sitä?