Hän saattoi Synnöven karjakartanolle, joka ei ollut kaukana. Hän olisi mielellään tahtonut astella käsi kädessä; mutta hän oli tullut niin oudolle mielelle, että tuskin uskalsi Synnöveen kajota; häntä kummastutti, että hän sai näin astella hänen rinnallaan. — Heidän erotessaan hän sentähden sanoikin:
— Nyt kuluu kotvan aikaa, ennenkuin kuulet minusta pahaa.
Kotona oli isä kantamassa jyviä myllyyn aitasta, sillä paikkakuntalaiset jauhattivat Kuusiston myllyssä, kun heidän omat puronsa olivat kuivilla; Kuusiston virta ei milloinkaan kuivanut. Säkkejä oli paljon, monet aika suuria ja joukossa tavattomankin suuria. Ihan likellä olivat naisväet vääntämässä pyykkiä. Torbjörn meni isänsä luo ja kävi kiinni säkkiin.
— Saanko minä auttaa?
— Kyllähän minä sen teen itsekin, sanoi Sämund, viskasi reippaasti säkin selkäänsä ja läksi myllylle päin.
— Täällä on näitä paljon, sanoi Torbjörn, kävi kiinni kahteen suureen säkkiin, pani selkänsä vastaan, vei säkit olkainsa yli, yhden kummassakin kädessä, ja nojasi kyynärpäitään kylkiin. Puolitiessä tuli Sämund häntä vastaan, matkalla noutamaan uusia; isä katsahti häneen nopeasti, mutta ei sanonut mitään. Kun Torbjörn vuorostaan meni takaisin aittaan, tuli Sämund vastaan, kantaen kahta vieläkin suurempaa säkkiä. Tällä kertaa otti Torbjörn pienen säkin ja kantoi sen; kun Sämund hänet kohtasi, katsoi hän häneen pitemmältä kuin äsken.
— Lähettivät sanan Pohjamäeltä, sanoi Sämund.
— Tahtovat sinua sunnuntaina häihin.
Ingrid katsoi häneen rukoilevasti työnsä äärestä, äiti samoin.
— Vai niin, vastasi Torbjörn kuivasti, mutta kävi tällä kertaa kiinni kahteen suurimpaan säkkiin.