Äiti torumaan poikaa.
— Näethän sinä, ettei isä ole hyvällä päällä, puheli hän. — Etkö sinä ottaisi vähän väkevää siirappikahvia sanoi hän hyvitellen Niilolle.
Isoäiti oli pitänyt siitä juomasta ja monet muut. Niilo ei siitä pitänyt, mutta hän oli juonut sitä, kun muut olivat juoneet.
— Etkö sinä ottaisi vähän väkevää siirappikahvia? toisti Margit, kun ei Niilo ollut vastannut ensimäiseen kysymykseen.
Niilo nousi molempien kyynärpäittensä varaan ja huusi:
— Luuletko sinä, että minä viitsin särpiä sitä moskaa?
Margit ällistyi, otti pojan mukaansa ja läksi ulos.
Heillä oli siellä kaikellaista hommaa eivätkä he tulleet sisään ennenkuin illalliselle. Silloin oli Niilo poissa. Arne lähetettiin häntä huutelemaan, mutta ei löytänyt häntä mistään. He odottivat kunnes ruoka oli miltei kylmää, sitte he söivät, mutta Niiloa vaan ei kuulunut. Margit kävi levottomaksi, lähetti pojan nukkumaan ja istuutui odottamaan. Vähän jälkeen keskiyön tuli Niilo.
— Hyvä ystävä, missä sinä olet ollut? kysyi hän.
— Se ei kuulu sinuun, vastasi Niilo ja istuutui hiljalleen penkille.