— Täällä tulee häävieraita vasten tahtoaan, huusi Aslak heidän liketessään ryhmää, Torbjörnin takaa.
Torbjörniä tervehdittiin ja hänen ympärilleen kokoonnuttiin.
— Jumal' antakoon hyviä juhlia, hyvää olutta pöytään, koreita tyttöjä lattialle ja hyviä pelimanneja penkille! sanoi Aslak ja tunkeutui heidän joukkoonsa.
Toiset nauroivat, toiset pysyivät totisina, joku sanoi:
— Reppu-Aslak on aina hyvällä päällä. Torbjörn tapasi paikalla tuttua väkeä, joille kertoi tapauksen; he eivät päästäneet häntä itseään hakemaan hevosta ja tavaroita, vaan pyysivät muita menemään. Sulhanen, nuori mies ja entinen koulutoveri, pyysi häntä maistamaan hääolutta ja niin sitä mentiin tupaan. Toiset tahtoivat jatkaa tanssia, varsinkin naiset, toiset vaativat pientä juomalomaa ja Aslakia kertomaan, koska hän taas oli tullut taloon.
— Mutta saat olla vähän varovaisempi kuin viimein, lisäsi joku.
Torbjörn kysyi, missä kaikki ihmiset olivat.
— Ka, vastattiin hänelle, — tässä oli äsken vähän levotonta; nyt ovat toiset lähteneet lepäämään, toiset lyövät ladossa korttia; muutamat taitavat istua Pohjamäen Nuutin kanssa.
Torbjörn ei kysynyt missä Pohjamäen Nuutti oli. Sulhasen isä, vanha mies, joka poltti liitupiippua ja joi olutta, sanoi:
— Kerro nyt juttu, Aslak; kuunteleepahan tuota ajan kuluksi.