Sillä lailla kului yksi vuosi ja toinen vuosi ja niitä kului kahdeksan, mutta yhä oli tyttö mökissään. Nyt hänen kuitenkin täytyi lähteä. — — Ja hänen oli lähteminen! — — Mutta sitä ennen hulmahti talo tuleen ja liekkiin ja mies paloi sinne, sillä hän oli humalassa, — akka pelastui kakaroineen ja hän syytti töllin tyttöressua. Syytti ehkä syystä. — — Tai syytti syyttäkin. — — Se oli kummallinen poika se hänen poikansa. Kahdeksan vuotta hän oli nähnyt äidin raatavan ja kärsivän ja hän kyllä tiesi syyn, sillä äiti oli sen sanonut, kun hän kysyi miksi äiti aina itki. Niin teki äiti lähdön edellisenäkin päivänä ja sentähden oli poika yöllä poissa. — Mutta äiti pääsi elinkautiseen vankeuteen, sillä hän oli itse kirjurille tunnustanut sytyttäneensä taloon korean kokon. — Poika kierteli kylää ja kaikki ihmiset auttoivat häntä, kun hänellä oli ollut niin huono äiti. — Mutta sitte hän läksi siltä paikkakunnalta toiselle, missä ei häntä autettu paljoakaan, koskei tiedetty, että hänen äitinsä oli ollut niin huono. Hän ei taitanut sitä kertoa. — Kun minä viimeksi kuulin hänestä kerrottavan, oli hän juovuksissa ja sanovat, että hän viime aikana on ruvennut juomaan; en mene takaamaan onko se totta; mutta se on totta, etten ymmärrä mitä hän muutakaan tekisi. Se on häijy ja ilkeä mies, sen saatte uskoa; hän ei kärsi ihmisiä eikä sitä että he ovat hyvät keskenään, vielä vähemmin, että he ovat hyvät hänelle itselleen. Ja hän soisi, että kaikki olisivat sellaiset kuin hänkin on — vaikka sen hän sanoo vaan, kun on juovuksissa. Ja silloin hän myöskin itkee, itkee niinkuin rakeita tulisi — ihan ilman syytä; sillä mitäpä itkunsyytä hänellä olisi? Hän ei ole varastanut keneltäkään äyrin vertaa, tai tehnyt muuta pahaa, jota muut tekevät, niin ettei hänellä ole syytä itkeä, ja kuitenkin hän itkee, itkee niin että on kuin rakeita tulisi. Ja jos sattuisitte näkemään hänen itkevän, niin älkää luottako häneen, sillä hän on vaan päissään sellainen eikä hänestä silloin pidä välittää.
Samassa putosi Aslak katkerasti itkien takaperin penkiltä. Pian hän kuitenkin lakkasi itkemästä, sillä hän nukkui.
— Nyt on sika täynnä, sanoi se mies, joka oli pitkänään sängyssä. —
Silloin hän aina itkeä pillittää, kunnes nukkuu.
— Se oli ilkeä juttu, sanoivat naiset ja rupesivat siirtymään muualle.
— Sellaisia hän aina kertoo, kun itse saa päättää, sanoi muuan vanhus, nousten oven luota. — Herra ties miksi ihmiset viitsivät häntä kuunnella, lisäsi hän ja katsahti morsiameen.
VIIDES LUKU.
Toiset menivät ulos, toiset koettivat saada pelimannia sisään, jotta tanssi pääsisi alkuun; mutta pelimanni oli nukkunut porstuan nurkkaan ja toiset puhuivat hänen puolestaan, että annettaisiin hänen rauhassa maata.
— Sitte kun hänen toverinsa, Lauri, täällä lyötiin piloille, on Ollin täytynyt yksin kestää yli vuorokauden.
Torbjörnin hevonen ja tavarat olivat tuodut pihaan; toiset rattaat pantiin eteen, koska hän kaikkien pyynnöistä huolimatta tahtoi lähteä. Varsinkin koetti sulhanen pidättää häntä.
— Ei täällä taida minullakaan olla niin hauskaa kuin näyttää olevan, sanoi hän ja se pani Torbjörnin ajattelemaan; mutta hän päätti sentään lähteä ennen iltaa.