— Eihän se toki sentään ollut pojan syy.
— Jollet sinä vaikene, niin minä lyön sinua!
Ja hän löi.
Seuraavana päivänä, kun hän oli selvinnyt humalastaan, oli hän näpeillään ja varsinkin pojalle hyvin kiltti. Mutta pian hän taasen oli humalassa ja löi äitiä; vihdoin löi hän häntä miltei aina humalassa ollessaan; poika itki ja vaikeroi; silloin hän löi häntäkin. Välistä katui hän niin kovasti, että hänen täytyi lähteä ulos. Silloin pääsi hän taasen tanssin makuun, soitti entiseen tapaansa ja otti pojan mukaansa kantamaan laatikkoa. Niillä retkillä näki poika paljon. Äiti itki sitä että hänet otettiin mukaan, mutta ei uskaltanut sanoa isälle.
— Riipu kiinni Jumalassa äläkä opi mitään pahaa, rukoili hän ja hyväili poikaa.
Mutta tansseissa oli kovin hauskaa eikä täällä kotona äidin luona ollut hauskaa. Poika kääntyi kääntymistään pois äidistä ja isään. Äiti sen kyllä huomasi ja vaikeni. Poika oli tansseissa oppinut kaikellaisia lauluja ja niitä hän sitte lauloi isälle; se huvitti isää ja joskus sai poika hänet nauramaan. Mutta tämä mairitteli poikaa niin, että hän sitte koetti oppia niin paljon lauluja kuin mahdollista; pian hän huomasi mistä lauluista isä eninten piti ja mitkä asiat häntä naurattivat. Kun ei lauluissa ollut sellaisia, rupesi poika parautensa mukaan liittämään niihin omiaan ja senkautta hän varhain harjaantui panemaan kokoon sanoja säveleeseen. Isä piti eninten pilkkalauluista ja rumista viisuista, joita oli tehty mahtavuuteen ja rikkauteen nousseista ihmisistä, ja niitä poika lauloi.
Vihdoin rupesi äiti tahtomaan häntä illoin kanssaan navettaan; kaikellaisia keinoja keksi hän siitä päästäkseen; mutta kun ei mikään auttanut ja hänen täytyi mennä, puhui äiti hänelle Jumalasta ja hyvyydestä ja päätti tavallisesti puheensa kiihkeään itkuun, painoi häntä vastaansa, kerjäsi ja rukoili, ettei hänestä tulisi huonoa ihmistä.
Äiti opetti häntä lukemaan ja poika oli tavattoman opinhaluinen. Isä ylpeili siitä suuresti ja kertoi hänelle, varsinkin humalapäissään, että hänellä oli isän pää.
Tansseissa rupesi isä, kun juoma alkoi nousta päähän, kehoittamaan Arnea laulamaan kansalle. Poika lauloi laulun toisensa perästä, melun ja naurun vallitessa; suosio riemustutti häntä miltei enemmän kuin isää eikä hänen lauluistaan enään tahtonut tulla loppua. Huolestuneet äidit, jotka kuulivat ne, menivät itse äidin luo kertomaan asiasta, siksi ettei laulujen sisältö ollut säädyllinen, Äiti otti pojan erikseen ja kielsi häntä Jumalan ja kaiken hyvän nimessä laulamasta sellaisia lauluja, ja nyt rupesi pojasta tuntumaan, että äiti vastusti kaikkea mikä tuotti hänelle huvia. Ensi kerran kertoi hän isälle mitä äiti oli sanonut. Silloin sai äiti siitä paljon kärsiä, kun isä oli humalassa; hän piti nimittäin siihen asti kaikki takanaan. Mutta silloin pojalle selvisikin, mitä hän oli tehnyt ja hengissä pyysi hän sekä Jumalalta että äidiltään anteeksi, kun ei hän saanut sitä tehdyksi julkisesti. Äiti oli hänelle yhtä ystävällinen ja se vihloi hänen sydäntään.
Kerran hän sen kuitenkin unohti. Hänellä oli se taito että hän osasi matkia kaikkia ihmisiä, nimittäin hän osasi puhua ja laulaa kuten he. Yhtenä iltana tuli äiti sisään juuri kun poika tällä tavalla huvitti isää ja äidin mentyä keksi isä, että poika matkisi äidinkin laulua. Alussa poika pani vastaan; mutta isä, joka makasi sängyssä ja nauroi niin että hytki, tahtoi tahtomistaan, että hän matkisi äidin laulua. Hän on poissa, ajatteli poika, eikä kuule, ja hän lauloi kuten äiti joskus lauloi, kun oli käheänä ja itku kurkussa. Isä nauroi niin, että poikaa miltei peloitti ja hän vaikeni itsestään. Silloin astui äiti sisään keittiöstä, katsahti poikaan pitkään ja raskaalla mielin, nouti hyllyltä maitopunkan ja vei sen ulos.