— Hänessä näkyy vielä olevan henkeä, sanoi hän värisevin äänin ja kääntyi äidin puoleen.
Äiti puhkesi puhumaan:
— Auta armias, hän avaa silmänsä! Torbjörn, Torbjörn, rakas poika, mitä ne ovatkaan sinulle tehneet!
Ja hän painui hänen puoleensa ja silitti hänen poskeaan, kuumien kyynelten valuessa pojan kasvoille. Sämund hankasi toisella hihallaan silmiään ja vei sitte ystävällisesti äidin syrjään:
— Anna minun nyt samalla heti viedä hänet, sanoi hän ja kiersi lujasti toisen kätensä hänen hartioidensa alle ja toisen vähän alapuolelle selkää. — Kannata sinä, äiti, päätä, jollei hän itse jaksaisi.
Äiti meni edellä ja kannatti päätä, Sämund koetti päästä hänen askeltensa tahtiin ja pian makasi Torbjörn toisessa huoneessa. Heidän peitettyään ja huolellisesti hoidettuaan häntä kysyi Sämund joko poika oli lähtenyt liikkeelle.
— Tuolla hän näkyy olevan! sanoi äiti ja viittasi ulos.
Sämund avasi ikkunan ja huusi:
— Jos tunnin perästä olet perillä, saat vuosipalkkasi kahteen kertaan; — se ei tee mitään vaikka ajat hevosen pilalle.
Hän meni takaisin vuoteen luo, Torbjörn katsoi häneen suurin, kirkkain silmin, isän täytyi katsella niitä ja siinä kostuivat hänen silmänsä.