— No?
— Hän on nukkunut, vastasi Ingrid, — mutta hän on niin voimaton, ettei hän saa kättä nousemaan.
Isä aikoi mennä poikaa katsomaan, mutta kääntyi ovelta takaisin.
Tohtori kävi sinä ja kävi seuraavana päivänä ja monena päivänä perätysten. Torbjörn puhui jo, mutta ei saanut liikahtaa. Ingrid istui tavallisesti hänen luonaan, äiti myöskin ja pikkuveli; mutta ei hän kysynyt heiltä mitään eivätkä he häneltä. Isä ei koskaan ollut huoneessa. He näkivät, että sairaskin sen huomasi; joka kerta kun ovi avautui, kävi hän tarkkaavaiseksi ja he arvelivat syyksi sen, että hän odotti isää. Vihdoin kysyi Ingrid häneltä, eikö hän haluaisi nähdä heitä muitakin.
— He eivät tahdo nähdä minua, vastasi Torbjörn.
Tämä kerrottiin Sämundille, joka ei aluksi sanonut siihen mitään; mutta sinä päivänä, jolloin tohtori tuli, oli hän poissa, ja kun tohtori pääsi jonkun matkan päähän maantielle, tapasi hän Sämundin, joka istui tiepuolessa odottamassa. Tervehdittyään tohtoria, kysyi Sämund poikansa tilaa.
— Pahasti häntä on pidelty, vastasi tohtori lyhyesti.
— Pitääkö hän puoliaan? kysyi Sämund ja korjasi hevosen satulavyötä.
— Kiitoksia, kyllä se on hyvin, sanoi tohtori.
— Ei se ollut tarpeeksi lujassa, vastasi Sämund. Hetkisen he olivat vaiti ja tohtori katsoi häneen; mutta Sämund touhusi valjaitten kanssa eikä nostanut silmiään.