— Te kysyitte pitääkö hän puoliaan; kyllä minä luulen, sanoi tohtori hitaasti.
Sämund nosti kiireesti päätään.
— Elämäänpäinkö on? kysyi hän.
— On ollut jo monta päivää, vastasi tohtori. Silloin rupesi kyyneliä pisaroimaan Sämundin silmiin; hän koetti varistaa niitä pois, mutta niitä tuli taas.
— Oikein hävettää, että niin pitää siitä pojasta pitämän, nikotti hän. — Mutta katsokaas, tohtori, koreampaa poikaa ei koko pitäjässä olekkaan.
Tohtorin mieli heltyi.
— Mikset aikaisemmin ole kysynyt mitään?
— En ole ollut mahdollinen mitään kuulemaan, vastasi Sämund ja koetti vielä kerran hillitä kyyneliään, joita ei tahtonut saada painumaan alas; — ja sitte siellä oli niitä naisia, jatkoi hän; — ne olivat aina katsomassa kysynkö minä ja silloin en saanut sitä tehdyksi. Tohtori antoi hänelle tointumisaikaa ja sitte katsoi Sämund häntä tutkivin silmin.
— Tuleeko hänen terveytensä entiselleen? kysyi hän äkkiä.
— Tavallaan; muuten ei sitä vielä varmuudella voi sanoa.