— Kiitoksia viimeisistä.
— Kiitoksia vaan itsellenne. Vaimo tuli niinikään sanomaan:
— Kiitoksia viimeisistä!
— Kiitoksia vaan itsellenne.
Mutta ei vaimokaan katsonut päin. Torbjörn läksi isän perässä ja teki kuten hänkin; isä tuli Synnöven luo ja vasta häneen hän katsoi. Synnövekin katsoi häneen ja unohti ihan kiittää viimeisistä. Samassa tuli Torbjörn; hän ei sanonut mitään eikä Synnövekään sanonut mitään, he antoivat toisilleen kättä, mutta höllästi, eikä kumpikaan saanut silmiään auki eikä jalkaa paikalta.
— Tänään tulee varmaan kaunis ilma, sanoi Kaarina Päivänkumpu ja päästi katseensa kiireesti solumaan toisesta toiseen.
— Varmaan, vastasi siihen Sämund, — tämä tuuli ajaa pois pilvikerrokset.
— Se onkin hyvä viljoille, jotka tarvitsevat kuivamista, sanoi Ingeborg Kuusisto ja rupesi puistelemaan Sämundin takkia selästä; hän nähtävästi luuli sen olevan tomussa.
— Jumala on antanut meille hyvän vuoden, mutta ei sitä vielä tiedä, saadaanko kaikki korjuuseen, sanoi Kaarina Päivänkumpu taas ja katsahti noihin kahteen, jotka eivät äskeisestä vieläkään olleet liikahtaneet.
— Se riippuu korjaajista, sanoi Sämund ja kääntyi häneen päin, niin ettei hän enään oikein saattanut nähdä mitä tahtoi. — Minä olen usein ajatellut, että parikin taloa voisi panna yhteen työvoimansa; niin varmaan kävisi paremmin.