He olivat kuulleet alkurukouksen ja veisanneet virren ja rippilapset asettuivat jo alttarille, kun isä taasen kuiskasi hänelle:
— Ei Nuutin hyvyyteen ole luottamista; anna matkan vaan pysyä pitkänä
Kuusistosta Pohjamäkeen.
Rippivannotus alkoi, pappi tuli sisään ja lapset rupesivat veisaamaan vanhan virsisepän, Kingon ripillelaskijaisvirttä. Kun he kaikki veisaavat yhdessä ja yksin, heleät äänet luottamusta täynnä, joutuvat ihmiset tavallisesti liikutuksen valtaan, varsinkin ne, jotka eivät ole joutuneet niin kauvas, etteivät muistaisi omaa rippipäiväänsä. Kun sitte seuraa syvä hiljaisuus ja pappi — sama tänään kuin kolmattakymmentä vuotta sitte, sama joka varmaan yhtenä ja toisena hengen hetkenä on puhutellut heidän itsekunkin parempaa minäänsä — kun hän nyt liittää kätensä ristiin rinnalle ja alkaa, käy liikutus kautta kirkon. Mutta lapset alkavat itkeä, kun pappi puhuu vanhemmille ja kehoittaa heitä rukoilemaan lastensa puolesta. Torbjörn, joka hiljan oli ollut kuoleman kipeä ja vasta äskettäin luullut jäävänsä eliniäkseen sairaaksi, itki paljon, varsinkin kun lapset tekivät lupauksensa ja kaikki uskoivat pitävänsä sen. Hän ei kertaakaan katsahtanut naistenpenkkiin; mutta jumalanpalveluksen loputtua meni hän Ingridin, sisarensa luo ja kuiskasi jotakin hänen korvaansa. Sitte hän kiireesti tunkeutui ihmisjoukon läpi ulos ja toiset luulivat nähneensä hänen menneen ylös metsään eikä maantielle; mutta varmaan eivät he tietäneet. Sämund haki häntä, mutta heitti hakemisen sikseen, kun huomasi Ingridinkin olevan poissa. Sitte hän haki Päivänkummun väkiä ja he taas kiersivät tarhaa kysymässä Synnöveä, jota ei kukaan ollut nähnyt. Ei siis ollut muuta neuvoa kuin että kumpikin perhe läksi kotiin ilman lapsiaan.
Mutta sekä Synnöve että Ingrid olivat jo hyvän matkan päässä tiellä.
— Miltei minua kaduttaa, että läksin, sanoi Synnöve.
— Ei se nyt enään ole vaarallista, kun isä sen tietää, sanoi Ingrid.
— Mutta eihän hän ole minun isäni, sanoi Synnöve taas.
— Kuka tietää? vastasi Ingrid ja sitte eivät he enään puhuneet siitä asiasta.
— Täällä meidän piti odottaa, huomautti Ingrid, kun tie teki suuren mutkan ja he joutuivat tiheään metsään.
— Hänellä on pitkä kierto, sanoi Synnöve.