— Minä poltin sen.
Torbjörn käänsi hänet kiireesti puoleensa, mutta kun hän huomasi hänen aikovan ruveta tekemään itkua, ei hän uskaltanut muuta kuin taas päästää hänet irti. Onpa se ikävä, että hän noin helposti rupeaa itkemään, ajatteli hän.
— Miksi sinä kirjoitit sen lipun? kysyi Synnöve heidän siinä seisoessaan.
— Sen kai Ingrid on kertonut.
— On kyllä, mutta — kova sinä olit.
— Isä tahtoi.
— Mutta sittenkin…
— Minä luulin jääväni sairaaksi koko elinajakseni; tästäpuoleen pidän sinusta huolen, sanoi Torbjörn.
Ingrid tuli samassa näkyviin mäen alta ja he läksivät paikalla liikkeelle.
— Tuntui siltä kuin minä parhaiten olisin osannut nähdä sinut silloin kun luulin, etten enään saa sinua, sanoi Torbjörn.