— No? sanoi Sämund ja nosti päätään ruuan äärestä, kun sisarukset tulivat tupaan. Torbjörn ei vastannut mitään, vaan meni penkille huoneen toiseen päähän, nähtävästi tointuakseen; Ingrid meni hymyillen perässä. Sämund rupesi taas syömään, vilkaisi silloin tällöin Torbjörniin, jolla oli olevinaan paljon hommaa, hymähteli ja jatkoi syömistään. — Tule syömään, virkkoi hän; — ruoka jähtyy.
— Kiitoksia, en minä huoli mitään, sanoi Torbjörn ja istuutui.
— Vai niin! ja Sämund söi syömistään. Hetken perästä hän sanoi: — teillä oli tänään sellainen kiire pois kirkosta.
— Meidän piti vaan puhutella erästä henkilöä, sanoi Torbjörn ja painui kumaraan istumaan.
— No, saitko puhutuksi hänelle?
— En oikein tiedä, sanoi Torbjörn.
— No, hitto vieköön, sanoi Sämund ja jatkoi ateriaansa. Vähän ajan perästä hän oli valmis ja nousi; hän astui ikkunan luo, katseli ulos ja kääntyi sitte: — Kuule, mennäänpäs katselemaan viljoja… Torbjörn nousi.
— Ei — pane sinä päällesi.
Torbjörn, joka oli istunut paitahihasillaan, puki ylleen vanhan takin, joka riippui hänen yläpuolellaan.
— Niinkuin näet, olen minä pannut ylleni uudet! vaatteet.