— Vai niin, tähän aikaan? sanoi äiti ja meni hänkin ikkunaan ja siinä he katselivat kauvan. — Kuule — keitä ne voivat olla? sanoi Kaarina, muttei ensinkään sillä äänellä kuin hän olisi kysynyt.
— En tiedä, vastasi Guttorm, ja he katselivat katselemistaan.
— En minä oikein ymmärrä tätä, sanoi äiti.
— En minäkään, sanoi isä.
Miehet tulivat likemmä.
— Ne ne sittenkin taitavat olla, sanoi äiti vihdoin.
— Ne ne ovat, sanoi Guttorm.
Miehet tulivat yhä likemmä, vanhempi seisahtui ja katsoi taakseen, nuorempi samoin; sitte he jatkoivat matkaa.
— Ymmärrätkö sinä mitä asiaa heillä voi olla? kysyi Kaarina niinkuin äskenkin.
— En, en minä ymmärrä, sanoi Guttorm.