— Voihan sitä ajatellakin, sanoi Sämund, — mutta en minä myöskään tiedä mikä estää vastaamasta heti, sanoi karhu, kun kysyi mieheltä saako viedä lehmän.
— Kyllä me hetikin voimme vastata, arveli Guttorm ja katseli vaimoonsa.
— Se on nyt sellaista, että Torbjörn on ollut vähän-huimapää, sanoi vaimo, mutta ei nostanut silmiään maasta.
— Se on jo taitanut tasaantua, sanoi Guttorm. — Tiedäthän sinä itse mitä tänään sanoit.
Aviopuolisot katselivat nyt toisiinsa vuoronperään.
— Kun me vaan voisimme luottaa häneen, sanoi vaimo.
— Niin, puuttui Sämund taasen puheeseen, — mitä siihen asiaan tulee, niin minä sanon mitä ennenkin olen sanonut, että hyvin se kuorma kulkee, kun Synnöve on ohjaksissa. Hänellä on hirmuinen vaikutusvalta siihen poikaan; sen minä sain kokea silloin kun poika makasi kipeänä tuolla kotona eikä kukaan tietänyt elämäkö oli edessä vaiko kuolema.
— Et sinä saa olla niin taipumaton, sanoi Guttorm; — tiedäthän sinä tytön tahdon ja hänen hyväkseenhän me elämme!
Synnöve nosti nyt ensi kerran päätään ja katsahti isään suurin, kiitollisin silmin.
— No niin, sanoi Kaarina hetkisen vaiettuaan Ja sitaisi pöytää entistä lujemmin; — jos minä viimeiseen asti olenkin vastustanut, niin kai minä olen tehnyt sen hyvässä tarkoituksessa. Ei ole sydän aina taitanut olla niin kova kuin sanat.