— Olenko minä sitte laiminlyönyt paikkakunnan asioita?
Kukaan ei vastannut siihen. Se koski Nuuttiin ja hän lisäsi;
— Minä todella en ole tietänyt muuta kuin että olen saanut aikaan yhtä ja toista, — yhtä ja toista, josta on ollut hyötyä paikkakunnalle — — — mutta olen ehkä pettynyt.
Hän oli taasen liikutuksen vallassa, sillä hän oli tulinen luonne, joka lankesi mielialasta toiseen ja riita Laurin kanssa koski häneen niin, että hän töin tuskin saattoi itseään hillitä. Lauri vastasi:
— Niin, minä tiedän, että sinä otat kunnian kaikesta mitä täällä on tehty, ja jos arvostellaan sen mukaan kuka eninten on kokouksissa puhunut, niin sinä kyllä olet eninten tehnytkin.
— Vai pääsi se nyt ilmoille! huusi toinen ja katsoi tuikeasti
Lauriin. — Sinulleko se kunnia sitte tulee?
— Koska me nyt olemme tässä ruvenneet itsestämme puhumaan, sanoi
Lauri, — niin punnittiinhan joka asiaa ennenkuin se tänne tuli.
Jo sai pieni Nuutti Aakre takaisin reippaan puhelahjansa:
— Ota sinä herran nimessä kunnia. Kyllä minä elän ilman sitä. On muuta, jota on vaikeampi menettää!
Lauri väisti ehdottomasti hänen katsettaan, muttei sanonut mitään ja oljenkorsi liikkui hyvin nopeasti.