Nainen purskahti itkuun ja tuli likemmä. Hänen hento, pieni ruumiinsa, hienot kädet, hänen pehmeät, vaaleat hiuksensa, joiden ympäriltä huivi oli valunut niskaan, hänen silmänsä ja huulensa — kaikki säteili sekä erikseen että yhtenäisyytenä; aurinko paistoi suoraan häneen. Mies karkasi pystyyn.
— Niin, sinä tiedät, että kun katsot minuun noin, niin minä annan perään. Mutta minä tiedän minäkin, että jälkeenpäin tulee aina vaan pahempaa. Etkö sinä ymmärrä sitä, että vaikka minä sata kertaa lupaisin sinulle, etten tahdo tietää mitään menneisyydestäsi, niin en saa rauhaa, en voi pitää lupaustani!
Koko hänen muotonsa ilmaisi rakkauden tuskaa, joka ei ollut eilispäivästä kotoisin.
— Botolf, sinähän lupasit minulle silloin kun et koskaan antanut minun olla rauhassa, ettet kajoaisi siihen mitä en minä koskaan, koskaan voi sinulle sanoa. Sinä lupasit minulle sen juhlallisesti, sinä sanoit, että se oli sinulle yhdentekevää, ettet muusta välittänyt kuin vaan minusta itsestäni. — Botolf!
Ja nainen oli polvillaan hänen edessään kanervikossa, hän itki kuin hengenhädässä, hän katseli häneen, kyynelten yhä puhuessa kieltään eikä mies iässään ollut nähnyt mitään niin kaunista ja onnetonta.
— Herra armahtakoon minua! sanoi hän ja kimmahti pystyyn, mutta istuutui samassa taas. — Kun sinä pitäisit minusta edes senverran, että voisit luottaa minuun — kuinka me voisimme olla onnelliset!
— Ja kun sinä hiukankin voisit luottaa minuun! rukoili nainen ja ryömi polvillaan likemmä; sitte hän lisäsi: — Pitää sinusta? Sinä yönä, jolloin minä jouduin kannelle — meidän laivamme oli törmännyt yhteen sinun laivasi kanssa, sinä seisoit vanteissa komentamassa —, en ikinä ollut nähnyt mitään niin voimakasta; minä pidin sinusta heti! Ja kun sinä kannoit minua veneeseen, ja laivat upposivat, — silloin minä tunsin sellaista elämänhalua! — ja minä olin luullut, etten sellaista koskaan enään tuntisi.
Hän vaikeni ja itki, mutta sitte hän laski kädet ristiin hänen polvensa päälle.
— Botolf! rukoili hän, — ole suuri, ole suuri niinkuin silloin, kun otit minut paljaana — vain minut! — Botolf!
Miltei kovasti vastasi mies: