— Miksi sinä kiusaat minua? Tiedäthän sinä, etten minä voi! Sieluahan me tahdomme — emme sitä! — Ensi päivinä sellainen käy, muttei sitte.
Nainen vetäytyi pois ja lausui toivottomana:
— Oi ei, elämää ei koskaan enään saa eheäksi; oi Jumala! ja hän tyrskähti itkemään.
— Anna sinä minulle koko elämäsi äläkä vain sirpaletta, niin minun elämäni tulee eheäksi.
Mies puhui voimakkaasti, ikäänkuin rohkaistakseen häntä ja hän näki hänen taistelevan.
— Voita itsesi, uskalla! Pahempaa kuin tämä on, ei voi tulla.
— Sinä saatat ajaa minut äärimpään epätoivoon! rukoili hän.
Mies käsitti hänet väärin ja jatkoi yhä:
— Vaikka se olisi suurin rikos, niin minä koetan kantaa sen, mutta tätä en jaksa kantaa.
— Ei, en minäkään! huusi nainen ja nousi.