Olen ehkä viipynyt liian kauvan niissä kansoissa, joita tällä matkalla kohtaa; pyydän siinä tapauksessa katsomaan yllä ollutta mietteiksi matkan varrelta; samat mietteet tulevat varmaan välttämättömänä sarjana jokaisen mieleen.
Yhtämittaa ottaa eläin- ja kasvikuntakin osaa näytelmään. Valas sukeltaa esiin, ruiskuttaa ja kellahtelee. Valaan vihollinen on tuurakala, joka syöksee pistimensä sen ruumiiseen, niin että se, raivoten tuskissaan, usein hyökkää suoraan maalle. Me satuimme juuri näkemään valaan, joka mahtoi olla haavoittunut; sillä se hyppäsi äkkiä ilmaan ja oli ihan pystysuorassa, monta kyynärää veden pinnasta; se huusi niin, että kaikki laivan kannella kääntyivät ja huudahtivat. Tällaisessa tilaisuudessa kertovat kalastajat ja kauppiaat laivalla sinulle yllin kyllin juttuja suurilta kalastuspäiviltä pohjoisessa, kun koolla on tuhat venettä, kun vesi on kalaa tai silliä niin kovanaan, että kalat nostavat venettä ja niitä korjataan talteen kahmaloin ja haavin; tai he kertovat suurista rajuilmoista, jotka ajavat veneet penikulmien päähän; siellä minne ne ovat ajelehtineet, hyökkää kimppuun nälkääntyneitä ja paleltuneita ihmisiä, jotka ryöstävät kaikki ruokatavarat; usein eivät he malta odottaa että puuro, jota keittävät suuressa padassa, kaadettaisiin vatiin, vaan he piirittävät padan, syövät käsin ja juovat vettä päälle! Sitte sinulle vielä kerrotaan haaksirikoista ja vaikeroivista haaksirikkoisista veneen emäpuun varassa ja urheista pelastusyrityksistä; mutta usein ne vaan tuovat emäpuun toisensa viereen ja kurjuutta kurjuuden päälle. Siinä sinä kuulet tämän suuren luonnon suurta historiaa.
Kesken kertomusta ui muutamia haahkoja tutunomaisesti ohi ja ne tuovat mukanaan oman herttaisen tarinansa. Haahka on pohjoisnorjalaisen lemmikki, se onkin niin kesy, että se usein menee suoraan asumuksiin ja tekee pesänsä sängyn alle, jopa sänkyynkin, jolloin ihmiset siirtyvät tieltä, tehdäkseen vieraalle tilaa. Haahka tahtoo mielellään hautomisen aikana olla peitossa ja sentähden sille pöydistä ja vanhoista veneistä tehdään koppi; jos talossa on kissa tai koira toimitetaan se pois. Ihmiset saattavat nostaa linnun pesästä; runsaaksi kiitollisuudenosoituksekseen asunnosta ja hoidosta jättää se untuvat, joita on pudottanut ympärilleen. Mutta korpit, varikset ja lokit pitävät varansa, kun se hetkiseksi kammertaa rantaan uimaan ja juttelemaan puolisonsa kanssa, joka siellä on vartioimassa. Jos viholliset ovat löytäneet pesän seuraamalla emää kun se on palannut pesälle, väijyvät ne hetkeä, jolloin se seuraavan kerran nousee pois; niiden on nimittäin tarkoitus juoda munat suuhunsa. Mutta haahka on viisas; se makaa pesällään niin kauvan, että viholliset kärsimättöminä rupeavat sitä puremaan ja nokkimaan; silloin se huutaa ja sen kuulee koiras ja tulla kammertaa paikalle; jo nousee tappelu. Jos se vaan saa käsiinsä ryövärin, niin se hirveitten huutojen kaikuessa, jotka pelästyttävät toiset pakoon, askel askeleelta vetää ryövärin järveen; haahkapuoliso on kömpelöliikkeinen, mutta väkevä, ja se upottaa upottamistaan lurjusta veteen, kunnes elämä lähtee. Kun haahka on saanut poikaset munasta, on sillä aika työ auttaa ne rantaan, sillä petolinnut ovat koko ajan kintereillä; väkevä ystävä auttaa emää kuitenkin aina hädässä; mutta niin pian kun emä on saanut poikaset veteen, lähtee puoliso uimaan merelle ja jättää sekä emän että poikaset; ja yhdessä tuhansien toverien kanssa seikkailee se sitte äärimmäisten kalliosaarten rannoilla. Emä kamppailee sekä omien että puolisonsa omien puolesta. Jos hän näissä tyynissä, petollisissa vesissä, joita ei hän vielä uskalla jättää, menettää poikaset, niin ui hän uskottoman perässä ja jakaa hänen kanssaan merijoukon seikkailut.
Juuri kun olet kuuntelemassa kertomuksia haahkasta tai siitä tyhmästä linnusta, jonka käsin saa kiinni (lue Petter Dassin kirjasta "Nordlands trompet" siv 124, 4:s painos), tai "tyvjo'sta" joka elää vain muitten lintujen pyydystämästä saaliista, pakoittaen ne päästämään irti saaliinsa — on laiva peloittanut lokki- ja tiiraparven ja me olemme kuin lumipilvessä. On niin iloisen näköistä, kun nuo miljoonat [Ymmärrettävä sananmukaisesti! Saksalainen tiedemies on nimittäin laskemalla yksityisiä neliöjä joukossa, päässyt kuuteen miljoonaan.] loistavat, siivekkäät lumipallot liitelevät ristiin rastiin, nousevat, laskeutuvat, vikisevät, kirkuvat ja kihisevät kuin tiheässä verkossa, ettei Jumalan aurinko liene sen iloisempaan kuvaan paistanut. Se vaikuttaa kaksin kerroin virkistävästi tuossa suuremmoisessa, raskaassa luonnossa, missä alastomat asumukset lepäävät puuttomalla tasangolla eikä penikulmiin tapaa elämän jälkeäkään.
Luikertelevissa vuonolaaksoissa, missä ei Golfvirran siunaus haihdu tyhjään avaruuteen, missä tunturin rinteet juovat aurinkoa, huokuakseen sitä kaikelle, mikä niiden suojassa elää — siellä kasvaa puita, siellä viheriöitsee niittyjä, siellä suitsuttaa aurinko, paistaen lakkaamatta yöt, päivät, ilmaan kasveja, niin että ne kolmessa kuukaudessa kehittyvät enemmän kuin muualla viidessä, ja siellä näkee kasvullisuuden, joka on yhtä rehevä kuin Norjan hedelmällisimmissä laaksoissa. Vain ne kasvit, jotka etelämpänä vaativat kuuden kuukauden kasvamisaikaa, kuten hienommat hedelmät, eivät menesty; sillä tämä on — huomattakoon se — 70:llä ja 71:llä leveysasteella, ja sentähden ehkä suurin ihme tässä ihmeitten maassa. Kun minä seisoin Lyngenvuonossa enkä nimenomaan kiinnittänyt huomiota siihen, mitä puita ja hedelmiä täällä niin kauniisti kasvoi [punaisia viinimarjoja kasvaa esim. Lyngenin pitäjässä], niin saattoi luonnon rehevyys ja muodot, auringon valaistus vuonoilla ja tuntureilla, panna minut uskomaan, että olin Italiassa; lumihuiput kaukaisuudessa eivät laisinkaan häirinneet tätä vaikutusta, sillä niitähän usein näkee Italiassa.
Itse reitillä kohtaa silloin tällöin keskellä jylhyyttä, hymyilevääkin kauneutta, esim. Tromsan leveä satamansuu. Molemmin puolin kohoilee lumitunturien suuruus, mutta alhaalla, tasaisena ja pehmeänä pistäiten salmeen, hymyilee maisema taloineen ja viheriäisine niittyineen; kaupunki on korkean mäen alla, joka kasvaa koivumetsää ja josta asukkaiden lukuisat kesähuvilat valkoisina kuumottavat ja liput liehuvat. Jos katselee seutua jostakin näistä kesähuviloista, käy näköala vieläkin suuremmaksi, mutta kaupunki pieneksi keskellä suurta luontoa; kaikki, joka antaa elämää, tuntuu ystävälliseltä. Jos sinä astut puutarhan läpi, henkii kukkasista vastaan Pohjolan hieno lemu, ja jos kuljet oikotietä metsän läpi toiselle talolle, tervehtivät nurmet ja koivut samalla tavalla. Askeleesi edestä pyrähtää toinen metsäkanaparvi toisensa perästä lentoon. Nämä linnut kirjavassa kesäpuvussaan, kaula valkeana, tanakkana ja jalassa paksut sukat, pysyttelevät ihan seinivierillä.
Kun minä nyt lopetan tämän kuvauksen, jonka olen arvellut kehoittavan käyttämään uutta huvimatkareittiä ja innostuttavan Pohjolan matkustavaa yleisöä — sulavat kaikki kuvat silmissäni yhdeksi. Olen sen kuvan jo maininnut sanoessani, että Norjan luonto on kaunein kaukonäkynä.
Se väikkyy silmissäni tulevaisuuden kaukonäkynä. Norja — raivaamattomuudessaan ja keskentekoisuudessaan — ei aina ole rikas nykyisyydessään; mutta keskentekoisuudesta nousee tulevaisuus. Se symbooli hallitsee nykyään maata, että nämä seudut, jotka historiamme aamunkoiton aikoina synnyttivät suuria sukuja ja voimakkaita tekoja, taasen hulmahtavat nousevan auringon paisteeseen.
Mainitsen kuitenkin vielä viimeisen nautinnon tältä matkalta: se oli se, kun viikkokausia purjehdittua tunturien välitse, taas sai kulkea matalien metsäselkien keskellä, katsella suuria viljavainioita ja suojaisia koteja, laskettaa salmeen Namsosin luona, temmeltää Overhaldenin reippaan kansan keskellä ja ajella hyvillä hevosilla talosta taloon tuossa kuulussa vilja- ja metsämaassa. Jos tämän tahtoo tehdä, niin on kuljettava Snaasenista Stenkjäriin eikä toista (tavallista) tietä. Matka Stenkjäristä Levangeriin on laatuaan kauneimpia maassamme; mutta se on nähtävä auringonpaisteessa. Täällä tuntee ihminen olevansa sukua vankkojen asutusseutujen kanssa; suuri, villi luonto on vahvistanut, jopa monistanut kykyä käsittämään ja rakastamaan tasaista, hedelmällistä, herttaista.