— Oliko se aikaiseenkin? kysyivät lapset kuorossa.
— Ennen kukonlaulua! Minä olin pystyssä ennenkuin äiti iski tulta.
— Oliko Laurilla se pitkä pyssy? kysyi Hannu.
— En oikein tiedä; mutta se joka hänellä oli, oli niin pitkä kuin täältä tuonne tuoliin.
— Mutta jopa sinä valehtelet! sanoi Thorvald.
— Itsehän sinä sanoit, puolustihe poika.
— Ei, ei hän suinkaan enään käytä sitä pitkää pyssyä, jonka minä näin.
— Tämä oli joka tapauksessa niin pitkä, niin pitkä kuin — melkein täältä tuonne tuoliin.
— Vai niin; ehkä hänellä sitte kuitenkin oli se.
— Ajatelkaa, sanoi Marit, — nyt he ovat karhujen luona.