— Ottelevat ehkä juuri paraikaa, sanoi Thorvald. Syntyi syvä hiljaisuus; oli miltei juhlallista.
— Minä taidan lähteä, sanoi Thorvald ja otti lakkinsa.
— Niin, niin! sitte saat kuullakin jotakin! huusivat kaikki ja heihin tuli kuin uutta elämää.
— Mutta koulumestari? sanoi Thorvald ja seisahtui.
— Kaikkia vielä, sinä olet papinpoika! sanoi Olli Böen.
— Niin, jos hän nostaakin kätensä minua vastaan, sanoi Thorvald hirvittävän hiljaisuuden vallitessa ja nyökäytti päätään.
— Lyötkö sinä takaisin? kysyivät toiset jännityksessä.
— Kuka tietää, sanoi Thorvald, nyökäytti päätään ja läksi.
He arvelivat, että oli parasta lukea, kun hän oli poissa; mutta kukaan ei saanut sitä tehdyksi — heidän täytyi puhua karhusta. He koettivat arvaella sinne tänne, kuinka oli käynyt; Hannu löi Ollin kanssa vetoa, että Laurin pyssy oli jäänyt laukeamatta ja että karhu ahdisti hänen henkeään. Pieni Nuutti Pladsen oli sitä mieltä, että heidän kaikkien oli käynyt hullusti ja hänen puolueeseensa liittyivät tytöt. Mutta samassa tuli Thorvald.
— Lähdetään! sanoi hän, temmatessaan oven auki ja tuskin saaden sanaa suustaan.