— Mutta koulumestari? sanoivat toiset.
— Piru hänet periköön! Karhu, karhu! eikä hän saanut enempää sanotuksi.
— Onko se ammuttu? kysyi joku hyvin hiljaa eivätkä muut uskaltaneet vetää henkeäänkään.
Thorvald istuutui ähkien ja puhkuen, vihdoin hän sitte nousi, kapusi penkille ja heilutti lakkiaan.
— Lähdetään! sanon minä; minä otan kaikki niskoilleni.
— Mutta minne me menemme? kysyi Hannu.
— Ensimäinen karhu on jo kannettu kotiin ja muut jäivät vielä metsään. Niilo Böen on saanut pahasti selkäänsä, sillä Laurin pyssy ei lauennut ja karhut tulivat ihan heidän kimppuunsa. Se poika joka oli heidän mukanaan, pelastui vaan sillä tavalla, että heittäytyi mahalleen maahan, ikäänkuin olisi ollut kuollut, eikä karhu koskenut häneen; heti kun Lauri ja Niilo olivat voittaneet omat karhunsa, ampuivat he hänen karhunsa. Eläköön!
— Eläköön! sanoivat kaikki tytöt ja pojat ja karkasivat ylös istuimiltaan ja ulos ovesta ja kivien ja kantojen poikki Böeniin, ikäänkuin ei koulumestaria olisi ollut koko maailmassa.
Tytöt rupesivat pian valittamaan, etteivät he pysy perässä, mutta pojat ottivat heidät väliinsä ja niin sitä mentiin.
— Varokaa ettette koske siihen, sanoi Thorvald; — välistä karhu rupeaa uudelleen elämään.