— Vai sinä se olet, sinä! sanoi Öyvind ja veti henkeään, sillä hän ei hänen puhuessaan ollut uskaltanut sitä tehdä.
— Sinunko tämä pukki on? kysyi tyttö taas. — Minun, sanoi poika ja nosti katseensa.
— Minun tekee niin mieli tätä pukkia — etkö sinä antaisi sitä minulle.
— En.
Tyttö potkia päristeli vuorella ja katseli poikaan, vihdoin hän sanoi:
— Entä jos sinä saat pukista voirinkilän, niin enkö minä sitte saa sitä?
Öyvind oli köyhien lapsia; hän oli vain kerran eläissään syönyt voirinkilää, silloin nimittäin, kun isoisä tuli heille käymään, eikä hän ennen eikä jälkeen ollut sitä maistanut. Hän katsoi tyttöön.
— Näytä se ensin, sanoi hän.
Tyttö oli paikalla valmis ja näytti suurta rinkeliä, jota piteli kädessään.
— Tässä se on! sanoi hän ja heitti sen tulemaan.