— Onko kettu vienyt sen?
— Kunhan olisikin!
— Oletko hullu! sanoi äiti. — Minne pukki on joutunut?
— Au, au, au — kun minä — myin sen rinkilästä!
Samassa hetkessä jolloin hän tämän lausui, ymmärsi hän mitä oli myydä pukki rinkilästä; hän ei ennen ollut sitä ajatellut. Äiti sanoi:
— Mitä sinä luulet sen pienen pukin ajattelevan, kun sinä saatoit myydä sen rinkilästä?
Ja poika ajatteli asiaa ja ymmärsi täydellisesti, ettei hän enään ikinä voi iloita tässä maailmassa — eikä Jumalankaan luona, ajatteli hän sitte.
Hän oli niin suruissaan, että lupasi ettei koskaan tee pahaa; ei hän enään leikkaa poikki rukinnyöriä eikä päästä ulos lampaita eikä mene järvelle yksinään. Hän nukkui siihen paikkaan ja näki unta pukista, että se oli päässyt taivaan valtakuntaan; siellä istui Jumala ja hänellä oli suuri parta niinkuin katkismuksessa ja pukki seisoi vieressä ja pureskeli lehtiä paistavasta puusta; mutta Öyvind istui yksin katolla eikä päässyt ylös.
Samassa koski jokin kostea hänen korvaansa ja hän heräsi unestaan.
— Ä-ä ä-ä ä-ä ää! kuului ja pukki oli palannut!