Öyvind oli juuri ehtinyt muuttaa vaatteet, isä oli tullut myllyltä, ihan jauhoisena, ja niinikään muuttanut. He puhelivat paraikaa siitä, että pitäisipä lähteä vähän kävelemään ennen illallista, kun äiti ihan kalpeana tuli huoneeseen.
— Tuolla näkyy tulevan harvinaisia vieraita; katsokaa nyt ulos!
Molemmat miehet menivät ikkunaan ja Öyvind puhkesi ensinnä puhumaan:
— Se on koulumestari ja — niin, luulenpa melkein: … hän se on!
— Vanha Olli Nordistuen se on, sanoi nyt Torekin ja vetäytyi pois ikkunasta, jotteivät vieraat häntä näkisi, sillä he olivat jo ihan talon edessä.
Öyvind ehti kohdata koulumestarin katseen samassa hetkessä, jolloin hän läksi ikkunasta; Baard hymyili ja kääntyi takaisin vanhan Ollin puoleen, joka ahersi eteenpäin pienin, lyhyin askelin, aina nostaen toista jalkaa korkeammalle kuin toista. Ulkopuolella kuului koulumestarin ääni lausuvan: "kyllä kai hän juuri on palannut kotiin", ja vanha Olli kaksi kertaa toistavan: "vai niin, vai niin".
He seisoivat kauvan aikaa ääneti etehisessä. Äiti oli paennut siihen nurkkaan, missä maitohylly oli, Öyvind oli asettunut lempipaikalleen, selkä suurta pöytää vastaan ja kasvot oveen päin, isä istui hänen rinnallaan. Vihdoin koputettiin oveen ja koulumestari astui huoneeseen ja sitaisi lakin päästään, rinnallaan Olli, joka niinikään sitaisi lakin päästään; sen tehtyään hän kääntyi oveen päin sulkemaan sitä; hän oli niin hidas liikkeissään, nähtävästi häntä hävetti. Tore nousi ja pyysi heitä sisään. He asettuivat rinnatusten penkille ikkunan alle, Tore istuutui taasen.
Kosiminen tapahtui seuraavalla tavalla.
Koulumestari: — Taitaa sittenkin tulla kaunis syksy.
Tore: — Onhan se viime aikoina ruvennut näyttämään paremmalta.