— Kenestä sinä puhut, lapsi?
— Pedro Ohlsenista. Hän tulee perässäni suuren pyssyn kanssa, hän aikoo ampua minut!
— Pedro Ohlsen! raivosi äiti ja nauroi. Hän oli käynyt niin suureksi. Lapsi rupesi itkemään ja aikoi lähteä pakoon. Mutta äiti karkasi hänen kimppuunsa, valkoiset hampaat välkkyivät saaliinhimoisesti, hän kävi hänen olkapäihinsä ja nosti häntä: — sanoitko sinä hänelle, kuka olet?
— Sanoin, sanoin, sanoin!
Lapsi nosti rukoillen käsiään. Silloin ojentui äiti suoraksi.
— Hän sai sen siis tietää! Mitä hän sanoi?
— Hän karkasi sisään hakemaan pyssyä, hän aikoi ampua minut.
— Hän ampua sinut! nauroi äiti pilkallisesti. Peloissaan, vaatteet liemen tahrimina, oli lapsi paennut nurkkaan ja seisoi siellä itkien ja vaatteitaan pyyhkiellen, kun äiti taasen tuli hänen luokseen.
— Jos sinä menet hänen luokseen, sanoi hän ja ravisti tyttöä, — tai puhut hänen kanssaan tai kuuntelet hänen puheitaan, niin herra armahtakoon sekä häntä että sinua! — vie hänelle ne terveiset minulta! toisti hän uhaten, kun ei lapsi heti vastannut.
— Kyllä, kyllä, kyllä!