— Voi kyllä; — minä tiedän, että ne eivät ole paremmat! ja hän astui alas portaat, tehdäkseen lopun tästä sananvaihdosta.
Mutta Ödegaard astui hänen tielleen.
— Teidän ei pidä astua tämän velvollisuuden ohi. Te olette ymmärtämätön äiti.
Gunlaug mittasi häntä kiireestä kantapäähän.
— Kuka sinulle on sanonut, mikä minä olen? sanoi hän, astellen hänen ohitseen.
— Te itse, ja juuri nyt; sillä muuten te olisitte huomannut, että tämä lapsi menee pilalle.
Gunlaug kääntyi, silmä sattui silmään; hän näki Ödegaardin pysyvän sanoissaan ja häntä rupesi peloittamaan. Hän oli seurustellut vain merimiesten ja työväen kanssa; tällaista kieltä ei hän milloinkaan ollut kuullut.
— Mitä sinä tahdot minun lapsestani? kysyi hän.
— Opettaa hänelle mitä hänen sielunsa pelastukseen kuuluu ja sitte katsoa mitä hänestä tulee.
— Minun lapsestani ei pidä tulla muuta kuin mitä minä tahdon.