— Osta minulle pari leivosta — niitä, joissa on vispilöityä kermaa.
— Aina sinä tahdot leivoksia.
— Sellaisia, joissa on vispilöityä kermaa!
Merimies tuli puodista ja toi muutamia leivoksia; tyttö pisti esiin toisen kätensä huppuliinan sisästä, otti leivokset ja asteli syöden eteenpäin. Kun he olivat päässeet palasen matkaa kaupungista, sanoi hän, ojentaen hänelle leivoskappaletta:
— Kuules, Gunnar, me olemme aina pitäneet toisistamme niin paljon; minä olen aina pitänyt sinusta eninten kaikista pojista! Sinä et sitä usko? Mutta minä vakuutan sen, Gunnar! Ja nyt sinä olet aliperämies ja kuljetat pian laivaa. Nyt sinä minusta voisit mennä kihloihin, Gunnar! — Hyvä ystävä, etkö sinä syökkään sitä leivosta?
— En, minä olen ruvennut pureskelemaan tupakkaa.
— Vai niin, ja mitä sinä sitte vastaat?
— Eihän sillä niin kiirettä ole.
— Eikö ole kiirettä? Ylihuomennahan sinä matkustat!
— Niin, mutta tulenhan minä takaisin.