— Niin, silloin sinä puolestasi pääsisit seurustelemaan muiden ihmisten kanssa; sillä vasta ilon aikana sinä näet hyvyyden toisissa ihmisissä ja rakastat sitä. Ja vain rakastamalla muita, voit rakastaa Jumalaa.
Kun ei kukaan heti ryhtynyt vastustamaan tätä, koetti Ödegaard toisen kerran vetää solmua kireälle, sanoen:
— Niissä asioissa, jotka vapauttavat, niin että pyhä henki saattaa saada sijaa meissä — sillä se ei saa jalansijaa sidotuissa — niissä asioissa, jotka auttavat meitä, täytyy olla siunausta, ja tämä auttaa.
Rovasti nousi, hänen täytyi taasen koputtaa piippuaan.
Hiljaisuudessa, joka nyt seurasi ja joka oli huokaukseton, tekivät huivit ankaraa työtä ja vihdoin kuului sävyisästi:
— Kirjoitettu on: mitä teet, se tee Jumalan kunniaksi; — mutta onko maallinen laulu, soitto ja tanssi Jumalan kunniaksi?
— Ei suorastaan; — mutta emmekö voi kysyä samaa siitä että syömme, nukumme, pukeudumme? Ja täytyyhän meidän kuitenkin tehdä sellaistakin. Tarkoitus kai ei sitte voi olla muu kuin ettei sinun pidä tehdä sellaista, joka on synti.
— Niin, mutta eikö se ole synti?
Ensi kertaa kävi Ödegaard hiukan malttamattomaksi; hän supisti sentähden vastauksensa.
— Me näemme raamatusta, että laulua, soittoa ja tanssia käytettiin.