— Niin, Jumalan kunniaksi.
— No niin — Jumalan kunniaksi. Mutta juutalaiset mainitsivat aina ja kaikessa Jumalaa sentähden että he lapsina eivät vielä olleet lajitelleet asioita. Lasten silmissä ovat kaikki vieraat miehet "mies",—lapsen kysymykseen: mistä se ja se tulee? vastaamme aina samalla tavalla: "Jumalasta"; mutta täysikasvaneille mainitsemme täysikasvaneina välilläkin olevat asianhaarat emmekä yksin antajaa, Jumalaa. Niin saattaa kaunis laulu esimerkiksi puhua Jumalasta tai johtaa Jumalan luo, vaikkei Jumalan nimeä mainitakaan; sillä monet asiat johtavat sinne, vaikkeivät johda suoranaisesti. Meidän tanssimme, kun se todella on terveen viatonta iloa — ylistää, jollei suoraan, niin silti — Häntä, joka antoi terveyden lahjan ja joka rakastaa lasta meidän sydämessämme.
— Kuulkaappas sitä, kuulkaappas sitä! sanoi rovasti; hän tiesi tunnossaan kauvan ymmärtäneensä näitä asioita väärin ja selittäneensä niitä muille väärin.
Mutta Lauri oli kauvan istunut mietteissään. Nyt oli hän valmis. Jyvät olivat laskeutuneet korkeasta otsasta kasvojen lyhyeen, juroon alaosaan; siellä ne olivat rouhitut ja jauhetut ja putosivat nyt ilmoille.
— Ovatko sitte kaikkinaiset sadut, jutut ja jaaritukset, kaikkinaiset viisut ja sensemmoiset, joita nykyaikoina ovat kirjat täynnä, ovatko nekin luvalliset? Eikö kirjoitettu ole: jokaisen sanan, joka sinun suustasi lähtee, pitää olla totuutta?
— Oikein suuret kiitokset sinulle siitä että toit esiin tämän. — Näetkö, ajatuksen laita on aivan kuin sen talon, missä sinä asut. Jos se olisi niin ahdas, että tuskin saisit sisään pääsi ja jalkasi suoriksi, niin kyllä sinun täytyisi ryhtyä sitä laajentamaan. Ja runo nostaa ajatusta ja laajentaa sitä! Jos se ajatusten määrä, joka on kaikkien välttämättömimpien tarpeidemme yläpuolella, olisi valhetta; niin kyllä kaikkein välttämättömimmätkin ajatuksemme pian kävisivät valheeksi. Ne painaisivat sinut niin lysyyn maakuoppaasi, ettet koskaan pääsisi iäisyyteen ja sinnehän sinun juuri piti päästä ja noiden ajatustenhan juuri piti uskossa johtaa sinut sinne.
— Mutta runohan on sellaista, jota ei ole ollut olemassa ja joka sentähden on valhetta? virkkoi Randi mietteissään.
— Ei, siinä ilmaistaan meille usein enemmän totuutta kuin siinä, jonka me näemme, vastasi Ödegaard.
Siinä katselivat kaikki epäillen häneen ja nuori mies antoi kuulla:
— Minä en koskaan ole tietänyt, että Tuhkimon saduissa olisi enemmän totuutta kuin siinä mitä näen silmieni edessä.