He hymähtelivät kaikki.
— Mutta sanoppahan nyt minulle ymmärrätkö sinä aina yhteyden siinä mitä näet silmiesi edessä.
— En taida olla tarpeeksi oppinut.
— Oi, oppinut varmaan ymmärtää sitä vieläkin vähemmin! Minä tarkoitan nimittäin sellaisia asioita jokapäiväisessä elämässä, jotka tuottavat kipua ja tuskaa ja joita me mietimme päämme halki, kuten sanotaan. Eikö meille tapahdu sellaista?
Nuori mies ei vastannut, mutta huivien sisältä kuului vakavasti:
— Kyllä, hyvin usein.
— Mutta entä jos sinä kuulisit tehdyn kertomuksen, joka muistuttaisi omaa tarinaasi niin, että sinä sen kuullessasi ymmärtäisit omasi? Etkö sinä tuosta kertomuksesta, joka avasi sinulle oman tarinasi, joka antoi sinulle sen lohdutuksen ja kehoituksen, minkä ymmärtäminen aina sisältää — sanoisi, että siinä sinulle oli enemmän totuutta kuin omassasi?
Vaalea nainen virkkoi:
— Minä olen kerran lukenut kertomuksen, joka auttoi minua suuressa surussa niin, että se mikä kauvan oli ollut kovin raskasta, muuttui melkein iloksi.
Huivien sisästä kuului örinää: