Kaikki nostivat silmänsä häneen.
— Se käyttää kuvia joka sivulla, kuten itämaalaiset kansat niin halusta tekevät. Me käytämme itse kuvia kirkoissamme, käytämme kuvia kielessämme, teemme niitä puuhun, kankaalle, kiveen, emmekä me voi ajatella jumaluutta paitsi kuvien kautta. Eikä siinä kyllä: Jeesus käyttää kuvia; eikö Herra Jumala itse ole ottanut moninaisia muotoja, kun hän ilmestyi profeetoille? eikö hän tullut matkamiehen muodossa Abrahamin luo Mamreen ja syönyt hänen pöydässään? Mutta jos jumalallinen olento voi ottaa monta muotoa ja käyttää kuvia, niin voi ihminenkin.
Se täytyi myöntää; mutta Ödegaard nousi ja löi hiljaa rovastia olkapäälle:
— Kiitos, nyt te raamatun avulla erinomaisesti todistitte, että näytteleminen on sallittua.
Rovasti pysähtyi kauhuissaan: sauhu, joka oli hänen suussaan, valui hiljaa ulos itsestään.
Ödegaard astui taas permannon poikki naisen luo, joka oli köytetty niin moneen huiviin ja kumartui nähdäkseen vilauksen hänen kasvoistaan, mutta turhaan.
— Tahdotko sinä vielä tietää jotakin? kysyi hän; — sillä sinä näytät ajatelleen yhtä ja toista.
— Voi, Jumala paratkoon, en minä aina ajattele oikein.
— Niin, kääntymyksen armon ensi aikoina on ihminen niin sen ihmeiden vallassa, että kaikki muu näyttää hyödyttömältä ja väärältä. Hän on kuin rakastaja, hän halajaa vain rakastettua.
— Niin, mutta katsokaa ensimäisiä kristittyjä. Niiden täytyy toki olla esimerkkinämme.