— Ei, heidän ankarat ehtonsa pakanoiden joukossa eivät enään kuulu meille; meillä on muita tehtäviä, meidän pitää saattaa kristillisyys elämään sellaisena kuin se nyt on.
— Mutta niin monet sanat Vanhassa Testamentissa puhuvat koko sitä henkeä vastaan, jossa sinä puhut, virkkoi nuori mies, ensi kertaa ilman katkeruutta.
— Niin, ne sanat ovat nyt kuolleet, sillä ne ovat "lakkautetut", kuten Paavali sanoo: me olemme uuden liiton palvelijoita, emme kirjaimen, vaan hengen — ja vielä: missä Herran henki on, siellä on vapaus. Ja: kaikki on minulle luvallista, sanoo Paavali vielä, mutta lisää: kaikki ei ole hyödyllistä. — Nyt me olemme niin onnelliset että edessämme on elämä, joka osoittaa mitä Paavali on tarkoittanut. Se on Lutherin. Uskottehan toki Lutherista, että hän on hyvä, valistunut kristitty? Sen he uskoivat.
— Lutherin usko oli valoisa, se oli Uuden Testamentin! Hän oli tuosta synkästä uskosta sitä mieltä, että paholainen mieluinten piileskeli sen takana. Hän arveli kiusauksen pelosta, että se, joka vähinten pelkää, vähinten joutuu kiusaukseen. Hän käytti kaikkia Jumalan antamia lahjoja, ilonkin lahjoja. Hän otti valtaansa koko elämän. Tahdotteko kuulla muutamia esimerkkejä? Hurskas Melanchton kirjoitti kerran niin kiihkeästi erästä puhtaan opin puolustusta, ettei hän sallinut itselleen edes ruokarauhaa. Silloin riisti Luther kynän hänen kädestään: "ihminen ei palvele Jumalaa yksin työllä", sanoi hän, "vaan myöskin levolla ja iloisuudella; sentähden on Jumala säätänyt kolmannen käskyn ja sabatin". Ja vielä Luther käytti puheissaan kuvia, leikillisiä ja vakavia vuorotellen ja hän oli täynnä hyviä, usein lystillisiä päähänpistoja. Hän käänsi myöskin vanhoja, sattuvia kansansatuja äidinkielelleen ja sanoi esipuheessaan, että likinnä raamattua, hän tuskin tiesi parempia varoituksia kuin nämä. Hän soitti sitraa, kuten te ehkä tiedätte, ja soitti lasten ja ystävien kanssa — eikä yksin virsiä, vaan myöskin vanhoja, hauskoja lauluja; hän piti seuraleikeistä, pelasi sakkia, antoi nuorison tanssia luonaan; hän vaati vain, että se tapahtuisi siivosti ja kunniallisesti. Tämän on Lutherin vanha, yksinkertainen opetuslapsi, nimittäin pappi Juhana Matheus, kirjoittanut muistiin ja kertonut seurakuntalaisilleen saarnatuolista. Hän rukoili, että siitä tulisi heille ojennusta — ja rukoilkaamme me samaa!
Rovasti nousi.
— Rakkaat ystävät, nyt lopetamme tältä päivältä… Kaikki nousivat. — Täällä on puhuttu monta selvennyksen sanaa, antakoon Jumala nyt armonsa tälle siemenelle!
Rakkaat ystävät, te asutte etäisillä seuduilla; te asutte korkealla, missä kylmä useammin leikkaa viljan kuin sirppi. Sellaiset tunturikorvet olisivat nyt taasen jätettävät satujen ja ruohoa pureskelevan karjan haltuun. Hengenelämä tuskin kasvaa siellä ja käy synkäksi kuin kasvit. Ennakkoluulot laskeutuvat varjostamaan elämää, kuten tunturit, joiden alla ne sikiävät; ne pimentävät sitä ja särkevät sitä. Herra rakentakoon, Herra valaiskoon! — Kiitos tästä päivästä ystäväni! Se kirkasti asioita minullekin.
Hän hyvästeli jokaista heistä kädestä ja itse nuori mieskin antoi kätensä ystävällisesti, kuitenkin nostamatta katsettaan.
— Te menette tunturien poikki; — koska te olette kotona? kysyi rovasti kun heidän piti lähteä.
— Ka, joskus yöllä, vastasi Lauri; — sinne on nyt kokoontunut paljon lunta ja mistä tuuli on vienyt lumen, on jäätikköä.