— Sinunko luonasi minä siis olin, kun kerran pikkupoikana kävin isän kanssa siellä ylhäällä?
— Minun luonani.
— Ja hetken minunkin luonani, sanoi Lauri. — Sinun isäsi on minun sisarenpoikani.
Mutta Randi virkkoi surumielisenä:
— Vai olet sinä se pieni Hans; — niin, ajat kuluvat. — Mitenkä Else jaksaa? kysyi Ödegaard.
— Tämä on Else, sanoi Randi ja osoitti vaaleaa naista.
— Vai olet sinä Else! huudahti Ödegaard; — sinä kannoit siihen aikaan sydänsurua; sinä tahdoit paikkakunnan pelimannia — saitko sinä hänet?
Kukaan ei vastannut. Vaikka jo hämärsi, näki hän Elsen käyvän kovin punaiseksi ja miesten katsovan poispäin — paitsi nuorta miestä, joka tiukasti katsoi Elseen. Ödegaard huomasi tehneensä hullun kysymyksen. Rovasti riensi hänen avukseen:
— Ei, pelimanni Hannu on naimaton; Else sai Laurin pojan; mutta nyt hän taas on vapaana, hän jäi leskeksi.
Taasen lensi Else polttavan punaiseksi, nuori mies näki sen ja hymyili pilkallisesti.