Mutta Randi sanoi:
— Niin, sinä olet kai matkustanut kaukana, sinä. Sinä olet saanut paljon oppia, sen minä kuulen.
— Niin, tähän asti minä olen opiskellut tai matkustanut; mutta nyt minä aion asettua paikoilleni ja käydä kiinni työhön.
— Niin, niin; sellaista se on: — toiset matkustavat maailmalle ja saavat oppia ja valistusta; toiset jäävät paikoilleen.
Ja Lauri lisäsi:
— Isänmaan turve on usein raskas käännellä. Kun on saanut miehen siihen kuntoon, että hänestä on apua, niin hän lähtee.
— Kutsumukset ovat erilaiset; jokaisen täytyy seurata omaansa, sanoi rovasti.
— Ja Herra kyllä panee kokoon työn, sanoi Ödegaard; — ja minun isäni työ kyllä ennättää tänne, jos Jumala tahtoo.
— Niin, kyllä kai, sanoi Randi sävyisästi; — mutta odotus tahtoo usein käydä raskaaksi, sitä kun kestää niin kauvan.
He erosivat; rovasti asettui toiseen ja Ödegaard toiseen ikkunaan katsomaan heidän jälkeensä; sillä heidän oli nyt meneminen tunturin poikki; nuori mies asteli viimeisenä, Ödegaard sai kuulla hänestä, että hän oli kotoisin kaupungista, jossa oli yrittänyt yhtä ja toista, mutta aina joutunut riitaan ihmisten kanssa. Hän luuli olevansa kutsuttu suureen tehtävään, varmaan apostoliksi, mutta oli, kumma kyllä, jäänyt Ödegaardin seudulle — toiset arvelivat syyksi, että hän rakasti Elseä. Hän oli tulisielu, joka oli kokenut monta pettymystä ja jolla niitä oli enemmänkin odotettavissa.