— Mahtaako hän nähdä minut?
Hän nousi ja läksi; aurinko oli poissa, mutta taivas kirkas ja heleän sininen, kuten kesäyön taivas on. Höyry maasta ja vedestä nousi molemmin puolin tunturien taakse; mutta huiput ylenivät vapaina ja katselivat toisiaan. Arne tuli ylemmä; vesi kävi mustemmaksi ja alemmaksi ja ikäänkuin tiiviimmäksi. Laakso tuolla syvällä lyheni ja ikäänkuin vetääntyi veteen päin. Tunturit esiintyivät likempänä silmää ja menivät enemmän kokoon; sillä auringonvalo eroittaa. Itse taivas laskeutui alemma ja kaikki kävi kotoisemmaksi ja ystävällisemmäksi.
YHDEKSÄS LUKU.
Rakkaus ja naiset rupesivat väikkymään hänen mielessään. Sankarilaulut ja vanhat tarut kuvastivat niitä taikapeilissä, kuten tyttö oli kuvastunut veteen. Arne tuijotti siihen alituisesti, ja sen illan perästä valtasi hänet halu laulaa siitä; sillä se oli ikäänkuin tullut häntä likemmä. Mutta ajatus livahti tiehensä ja kun se palasi, toi se tullessaan laulun, jota hän ei itsekään tuntenut; tuntui siltä kuin joku olisi sepittänyt sen hänen puolestaan:
Tuo Venevil keijunen vastahan
Käy armahan.
Hän lauloi ja ilmat helisi:
"Oma kultani!"
Ja kaikki pikkulinnut ne siihen vastasi:
"Juu juhannus,
Raa rallatus,
Ne loppuu lyhyeen, jää vanha valitus!"
Ja sinisilmukoista hän seppelen tuo:
"Mun silmiä nuo!"
Ja kukkakahlehissa on kultasen pää:
"Nyt hyvästi jää!"
Ja nauraen ja laulaen hän kotiin kiirehtää:
"Juu juhannus,
Raa rallatus,
Ne loppuu lyhyeen, jää vanha valitus!"
Hän sitoi keltakiehkuran: "Mun kutrinen
On kullankeltainen!"
Hän koristi sen lehvillä linnunlaulupuun,
Ja marjasuun
Hän tarjos kullalleen ja hiutui suuteluun.
"Juu juhannus,
Raa rallatus,
Ne loppuu lyhyeen — jää vanha valitus!"
Hän nitoi kiehkuraksi viel' liljat valkeat:
"Mun unelmat!"
Ja ruusut tulipunaiset hän siihen liittelee:
"Nyt onnen teen!"
Vaan vieläkään ei huomaa hän kullan kylmenneen!
"Juu juhannus,
Raa rallatus,
Ne loppuu lyhyeen — jää vanha valitus!"
Ja kaikki kedon kukkaset hän yhteen yhdistää:
"On sulle nää!"
Hän sitoo ja hän huokaa ja hän itkenytkin lie:
"Vie kaikki, vie!"
Ja kulta ottaa vastahan, ja pois sen käypi tie.
"Juu juhannus,
Raa rallatus,
Ne loppuu lyhyeen — jää vanha valitus!"
Hän sitoi vielä seppelen, niin monikirjavan:
"Oon morsian!"
Hän sitoo sormet verille: "Nyt laske se
Mun kulmille!"
Vaan kun hän kääntyi katsomaan, hän puhui ilmalle!
"Juu juhannus,
Raa rallatus,
Ne loppuu lyhyeen — jää vanha valitus!"