— Jää, vastasi mies, niinikään silmiään nostamatta.
— Eikä kukaan pyydä sinua edes istumaan.
Mies kääntyi Arnen puoleen. Arne likeni penkkiä; vaimo meni ulos, mies teki työtään; Arne kysyi eikö hänkin saisi alkaa.
— Syödään ensin päivällistä.
Vaimo ei enään tullut sisään; mutta kun kyökinovi ensi kerran avautui, astui Eli sisään. Ensin hän ei ollut Arnea näkevinään; kun Arne sitte nousi mennäkseen hänen luokseen, seisahtui hän ja kääntyi antamaan hänelle kättä; mutta hän ei katsonut häneen. He vaihtoivat pari sanaa; isä jatkoi työtään. — Hänen hiuksensa olivat palmikolla, liivihameessa ahtaat hihat, hän oli sorja ja suora, ranteet pyöreät, kädet pienet. Hän kattoi pöydän; työväki söi toisessa tuvassa, mutta Arne isäntäväen kanssa tässä; sattui nimittäin niin, että he sinä päivänä söivät erikseen, sillä muuten he kaikki söivät samassa pöydässä, suuressa, valoisassa kyökissä.
— Eikö äiti tule? kysyi mies.
— Ei, hän on ylistuvassa punnitsemassa villoja.
— Oletko pyytänyt häntä?
— Olen, mutta hän sanoo, ettei huoli mitään. Hetkisen vaikenivat kaikki.
— Ylistuvassahan on kylmä.