Niilo peräytyi hitaasti, mutta päästyään keskelle permantoa, kiepahti hän ympäri ja tanssi hyppytanssin yksinään. Kukaan muu ei tanssinut; kaikki katselivat ääneti.
Sitte hän läksi latoon, heittäytyi pitkäkseen ja itki.
Margit istui kotona pienen pojan kanssa. Hän kuuli huhut Niilosta, joka kulki tansseista tansseihin, katseli poikaa ja itki ja katseli häntä uudelleen ja iloitsi. Kaikista ensinnä opetti hän poikaa sanomaan "isä"; mutta sitä ei hän uskaltanut tehdä äidin — tai isoäitihän hän tästäpuoleen oli — ollessa likellä. Seuraukseksi tuli, että poika sanoi isoäitiä isäksi. Margitilla oli aika työ vieroittaa häntä pois siitä tavasta ja se taas vaikutti, että hän aikaiseen tuli kehittäneeksi pojan ymmärrystä. Tämä ei ollut suurikaan, kun hän tiesi, että Niilo räätäli oli hänen isänsä ja päästyään siihen ikään, jolloin seikkailut alkavat maistua, sai hän niinikään tietää mikä mies Niilo räätäli oli. Isoäiti oli ankarasti kieltänyt mainitsemasta hänen nimeäänkään. Hänen päähuolenaan oli saada Kampen itsenäiseksi taloksi, jotta tytär poikineen voisi elää huolettomasti. Hän käytti hyväkseen talon omistajan köyhyyttä, osti paikan, lyhensi joka vuosi velkaa ja johti töitä kuin mies; sillä hän oli neljätoista vuotta ollut leskenä. Kampen oli suuri ja laajeni nyt niin, että siellä elätettiin neljä lehmää ja kuusitoista lammasta. Sitäpaitsi se omisti puolen hevosta.
Niilo räätäli kierteli kylillä; hänen ansionsa oli vähentynyt, osaksi sentähden, ettei hän enään viitsinyt hoitaa tehtäviään, osaksi sentähden, ettei hän enään ollut sama kuin ennen. Hän rupesi silloin enemmän harjottamaan viulunsoittoa ja siitä johtui usein juominkeja, tappeluja ja pahaa elämää. Oli kuultu hänen valittavankin.
Arne oli ehkä kuuden vuoden vanha, kun hän eräänä talvipäivänä peuhasi sängyssään, jonka peitteen hän oli nostanut purjeeksi, ja piti perää kauhalla. Isoäiti istui huoneessa ja kehräsi, hän ajatteli omia asioitaan ja nyökytti silloin tällöin päätään ajatustensa vahvistukseksi. Silloin tiesi poika ettei häntä huomattu ja silloin hän lauloi laulun Niilo räätälistä, jonka oli oppinut, niin raakana ja villinä kuin se oli:
Koko kylä, ihan imeväisetkin ties,
Että Niilo räätäli on huikea mies.
Koko kylä vielä muistaa sen tuuterintuulin,
Jolla paiskasi kerran hän itse Suuri-Nuutin.
Luvan katolle nokkas hän Olli Kvisten:
"Toiste tarvitset eväspussin myös, jumalisten!"
Oli Buggen Hannu väkimiehistä se,
Jonka maine kulki tunturikylille.
"Mihin tahdot sa räätäli makuusijan;
Minä sylkäsen kouraani jo — sano pian!"