— Äitisi mahtaa paljon pitää sinusta. Minä tahtoisin nähdä äitisi.
— Tule Kampenille, kun paranet.
Ja äkkiä kuvitteli hän Elin istuvan Kampenin valoisassa tuvassa katselemassa tuntureja; hänen rintansa rupesi kohoamaan, veri karkasi päähän.
— Täällä sisällä on lämmin, sanoi hän ja nousi. Eli kuuli sen.
— Hyvä Arne, joko menet? sanoi hän ja Arne istuutui. — — — Sinun pitää useammin tulla tänne meidän luo; — äiti niin paljon pitää sinusta.
— Minun tekisi itsenikin mieli, — — mutta täytyyhän minulla olla asiaa.
Eli vaikeni ikäänkuin punnitakseen asiaansa.
— Minä luulen, sanoi hän, — että äiti tahtoisi pyytää sinulta jotakin. — — —
Arne kuuli hänen nousevan istumaan. Huoneessa ei kuulunut hiiskahdustakaan, paitsi kellon tikutus seinällä.
— Voi kun olisi kesä! pääsi Eliltä.