— Kun olisi kesä! ja Arnen mieleen nousi tuore vihreys ja karjankellot, paimenten huhuaminen tuntureilla ja laulu laaksoissa. Mustajärvi kimmelsi auringossa, talot keinuivat sen kalvossa. Eli tuli ulos ja asettui istumaan niinkuin tuona iltana.
— Jos olisi kesä, virkkoi hän, — ja minä istuisin mäellä, niin varmaan luulen, että osaisin laulaa laulun.
Arne hymähti ja kysyi:
— Mistä siinä puhuttaisiin?
— Jostakin iloisesta, jostakin — — niin, en itsekään tiedä — — —
— Sano, Eli!
Arne karkasi iloissaan pystyyn, mutta malttoi mielensä ja istuutui.
— En minä sanoisi sitä sinulle mistään hinnasta! nauroi Eli.
— Lauloinhan minäkin sinulle, kun sinä pyysit.
— Se on totta; mutta ei, ei!