Margit oli taas pannut nenäliinan levälleen; hän vei sen nyt silmilleen, sillä häntä rupesi itkettämään.
Mutta pappi istui hetkisen katsellen häntä ja virkkoi sitte:
— Miksi sinä nyt olet kertonut minulle tämän kaiken, kun ei tarkoituksesi ole ollutkaan, että se johtaisi johonkin tulokseen?
Hän odotti kauvan, mutta Margit ei vastannut.
— Luulitko ehkä syntisi pienenevän kun olit saanut sen kerrotuksi?
— Luulin, sanoi Margit hiljaa ja pää painui vieläkin syvemmälle rintaa vastaan.
Pappi hymähti ja nousi.
— Niin, niin, hyvä ystäväni, toimi nyt niin, että saat iloa vanhoilla päivilläsi.
— Kun minä vaan saisin pitää sen mikä minulla on! sanoi hän ja pappi arveli, ettei hän uskaltanut kuvitella suurempaa onnea kuin elämistä ainaisessa levottomuudessaan. Hän hymyili täyttäessään piippuaan.
— Entä kun täältä löytyisi pikkuinen tyttö, joka saisi hänet käsiinsä; silloin saisit nähdä, että hän pysyisi paikoillaan!