— Niin, niin, sellainen on nuoruus!
Margit katseli häntä, kunnes hänen ilonsa tarttui häneen.
— Et kai sinä minua tunne?
Eli oli sitä aikonut kysyä, mutta ei ollut tullut sitä tehneeksi, kun toinen oli vanhempi; nyt hän sanoi, ettei muistanut häntä ennen nähneensä.
— Niin, missäs sinä sitte. Eihän ne vanhat niin näkyviin joudu. — Poikaani sinä ehkä vähän tunnet, Arne Kampenia; minä olen hänen äitinsä…
Margit vilkaisi Eliin, jonka muoto kokonaan muuttui.
— Eikö hän ole ollut työssäkin Böenillä?
Olihan hän ollut työssä.
— Tänään on kaunis ilma. Me levitimme tänään päivällä heinät ja korjasimme ne ennenkuin minä läksin. Oikein nyt on ihana ilma.
— Tulee varmaan hyvä heinävuosi, arveli Eli.