JAKOBSEN (ei kuule sitä). Minä tulen nyt oikeudenpalvelioiden kanssa. Oluttehtaan kirjat ja paperit otettiin takavarikkoon. Liike pysäytettiin siellä. Vaaprikoissa samoin.
ROUVA. Voi, surkeutta!
JAKOBSEN. Minä sain usein sanoa oluttehtaan omaisuutta suuremmaksi, kuin se olikaan.
(Puhuu tukehtuneella, vaan kiusan ja liikutuksen
synnyttämällä äänellä).
ROUVA. Hyvä Jakobsen!
JAKOBSEN (kääntyen rouvaan). Enkö mä hälle aina sanonut, kun mun piti kirjoittaa nimeni alle: "Mutta siellä ei ole niin paljon. Ja sen vuoksi ei tämä ole oikein". — Mutta hän vastasi: "Tämä tehdään ainoastaan näön vuoksi, Jakobsen". — "Niin, mutta se ei ole rehellinen näkö" — minä sanoin. — "Se on kauppatapa," sanoi hän; "niin tekee jok'ainoa kauppias". Mutta mitä minä kauppaa ymmärrän, sen olen oppinut häneltä, jotta luotinkin hänen sanoihinsa. (Liikutettuna) Ja hän sai mun useasti uudistamaan katalan tekoni. Mutta nyt olen minä velassa, jota en ikinäni voi maksaa. Minun pitää sekä elää että kuolla epärehellisenä miehenä. Mitäs siihen sanotte, rouva?
ROUVA (on vaiti).
JAKOBSEN (Tjoeldelle, joka rukoilee puolestaan). Kuuletkos! — Hänen täytyy vai'eta! Konna!
ROUVA. Jakobsen!
JAKOBSEN (edestakaisin kovassa liikutuksessa). Teitä minä syvimmästi kunnioitan, rouva. — Mutta hän on saanut minun pettämään muitakin! Minä olen hänen nimessään tehnyt monta onnettomaksi! Ihmiset luottivat minuun ja minä luotin häneen. Minä kutsuin häntä tämän seudun hyväntekiäksi; hänen muka piti kuitenkin saaman apua kovina aikoina. — Nyt on monta kelpo perhettä viekoiteltu mieron teille. Ja siihen on hän käyttänyt minun apuani! (Tjoeldelle) En tiedä — — vaan minulla olisi kummallinen halu käydä sinuun käsin! (aikoo tehdä niin).