VALBORG. Vaikka se olisi kiitollisuuttakin?

SANNAES (hilj.). Sitä minä pelkään kaikkein enimmän!

VALBORG. Myöntäkää, Sannaes, että minun oli vaikea seurustella — mokoman herran kanssa.

SANNAES. Kernaasti minä sen myönnän. Mutta teidän täytyy todellakin myöntää, ett'en minä helposti voinut ruveta luottamaan suosioon, jonka pelkät sattumukset olivat synnyttäneet. Muissa tapauksissa olisin minä tietysti ainoastaan hirveimmästi ikävystyttänyt teitä; tiesinhän sen! — Enkä minä mielinyt olla loma-aikojen leikkipallona.

VALBORG. Kuinka suuresti te erhetytte! Ja juuri sentähden, ett'ette ota tilaisuuksia huomataksenne. Ottakaa ne lukuun, — ja te varmaankin huomaatte, että nainen, joka on elänyt huvissa ulkomailla ja pääkaupungin seuroissa, muuttuu toiseksi, kun hänen kotona annetaan työskennellä, täyttääkseen velvollisuuksiansa elämässä! Silloin hän myös arvostelee ihmisiä toisella tavoin. Ne, jotka hänen mielestään muinoin olivat erinomaisia, muuttuvat ehkä vähä-arvoisiksi kohdissa, jotka vaativat miehuutta, kamppailemista ja kärsimystä. Ja se, joka hänestä muinoin oli naurettava, muuttuu ehkä esikuvaksi siitä, mitä Jumala miehellä tarkoittaa, — kun hän elää sen kanssa yhdessä isänsä työhuoneessa. — — Onko se mitään kummallista, se?

(Äänettömyys).

SANNAES. Oli, miten olikaan; minä kiitän teitä siitä, mitä nyt sanoitte. — Se saattaa paljon hyväksi jälleen. — Mutta jos olisitte sanonut sen ennemmin.

VALBORG (kovaa). Kuinka se olisi ollut mahdollista, kun kaikki, mitä minä tein tai sanoin, oli mielestänne epäiltävää? — Ei, petollinen asemamme piti saataman niin suureen ponnistukseen, että teidän oli sitä mahdoton kestää, — vasta sitten! Ei kenkään ihminen tiedä, mitä minä olen kärsinyt, saattaissani tuota ponnistusta korkeimmalleen, mutta siten mun täytyi tehdä! Käsitättehän te nyt! — Jos en minä ole ymmärtänyt teitä, — niin olette te sen todellakin täydellisesti kostanut! (Kääntyy).

SANNAES. Mahdollista kyllä, että olette oikeassa. Min'en kerrassaan voi muistooni koota kaikkia tapahtumia. Mutta minä tunnen, että vähitellen voipi ehkä kaikki muuttua toiseen valoon!

VALBORG. Jumalan kiitos, että olemme päässet edes niin pitkälle — enemmän kuin puolen vuoden kamppauksen kautta!