Erota meidän pitää, — nyt se on mitä tärkeintä! Sillä nykyistä en voi kestää, ja tuo toinen olisi onnetonta meille kumpaisellekkin! — Älkää vastatko, älkää puhuko! Kaikki, mitä sanon, on totta. Minä, joka olen rakastanut teitä niin kauvan ja niin syvästi, minä — — —
VALBORG. Sannaes —!
SANNAES (pitäen häntä käsistä ja keskeyttäen). Minä pyydän sydämestäni, älkää sanoko mitään! Teillä on liian suuri valta minuun, älkää käyttäkö sitä syntiin! Sillä synti olisi — suuri synti, saattaa kaksi hyvää ihmistä petolliseen asemaan toisiensa suhteen, niin että ne vihdoin ehkä kammoisivat toisiaan.
VALBORG. Sallikaahan toki — —!
SANNAES (päästää hänen kätensä, innokkaammin, askeleen taaksepäin). Älkää, älkää poistako minua siitä, mikä sydämeni syvyydessä tuntuu oikealta. Yhteis-elämä tuottaisi mulle sanomattomat tuskat, sillä min'en tuntisi itseäni siihen kykeneväksi! Mutta nyt eroan minä teistä lohdutetulla mielellä. Nyt ei mikään katkeruus seuraa mua, niin, nyt vähitellen kaikki, mitä meidän välillä on ollut, vieläpä katkeratkin suhteet, muuttuvat suloksi, sillä ne olivat alku tähän suureen, kauniisen selitykseen. Jumala teitä siunatkoon! Hän teitä onnehen ohjatkoon! Sillä teille on suuri tulevaisuus tarjona! Jääkää hyvästi! (ottaa hänen kätensä). Kiitokseni! — Älkää olko näkösällä, kun sanon jäähyväiseni, muuten voivat toiset jotain huomata, enkä minä voisi erohetken kaihoa kestää! Hyvästi!
(Syöksyy perälle).
VALBORG. Sannaes! (Hänen jälkeensä) Sannaes! — Mutta Sannaes! (Sannaes ottaa palttoonsa ja hansikkaansa, jotka ovat pudonneet maahan, ottaa ne juostessaan, töyttää kiiruhtaissaan päällään Berent'iin, joka juuri astuu esiin; Jakobsen seuraa Berent'iä).
SANNAES. Anteeksi!
(Pois oikealle).
Viides kohtaus.