HAMAR. No, mutta olehan nyt älykäs, Signe! — Käsitäthän sinä, että se olisi aivan luonnollista? — Niin, suoraan sanoen — sillä sinullehan voin sanoa mitä tahansa — minä, joka tulen hänen vävypojakseen ja olen kavalleristi (eikä isälläsi muita poikia olekkaan) — enkö minä melkein saattaisi toivoa, — — että hän tykkänään lahjoittaisi minulle Voilakan?
SIGNE. Hahaha!
HAMAR. Olisiko se niin luonnotonta?
SIGNE. Hahaha!
HAMAR. Minkätähden sitä naurat, Signe? Olisihan se talolle kunniaksi, luulisin ma, että toverini ihailisivat hevostani, ja minä voisin sanoa: Sen on appivaarini lahjoittanut minulle? — Sillä tiedäppäs, sen hevosen vertaista ei löydy koko Norjan maassa.
SIGNE (seisottaa tuolin). Ja siksi pitää sinun saaman se? Hahaha!
HAMAR. Tätä en kärsi!
SIGNE. Kavallerialuutnantti "Verraton" seljässä hevosen, "jolla ei ole vertaista". Hahaha!
HAMAR. Signe, nyt saat lopettaa!
SIGNE (keinuen). Sinäpä olet lystikäs!