HAMAR (läheten). Kuulehan, Signe! — ei kenkään voi vaikuttaa niin paljon isääsi, kuin sinä. Kuuleppas, Signe! — Etkö hetkeäkään voi haastella totisia asioita kanssani?
SIGNE. Kyllä, — kernaasti! (Alkaa uudestaan laulaa).
HAMAR. Minä arvelin itsekseni: Jos Voilakka olisi minun omani, jäisin koko kesäksi tänne opettamaan sitä ratsuhevoseksi. (Signe lakkaa sekä keinumasta että laulamasta. Hamar nojautuu hänen ylitsensä). Ja sitte min'en menisi kaupunkiinkaan ennen kuin syksyllä, ja sitte seuraisit sinä Voilakkaa ja minua Kristianiaan. Eikö se olisi sinunkin mielestäsi hupaisata?
SIGNE (katsottuaan häntä hetken). Sinä, ystäväni, suunnittelet kaikki aina niin somasti!
HAMAR. Eikö niin? Mutta kaikki riippuu nyt vain siitä, että sinä saat hevosen isältäsi, — mitä; sulo Signeseni?
SIGNE. Ja sitte sin'et koko kesänä matkustaisi minun luotani pois — —?
HAMAR. — en koko kesänä!
SIGNE. Vaan jäisit tänne Voilakkaa opettamaan — —?
HAMAR. — ainoastaan sitä opettamaan!
SIGNE. Ja sitte saisin minä syksyllä seurata teitä kaupunkiin — niinhän, niin?