KNUDSEN. Mutta, hyvä Jakobsen, te ette käsitä minua!
JAKOBSEN (korkeammin). Käsitämpä, saakur' vie, käsitänkin, minä tunnen väkeni!
KNUDSEN. Älkäähän toki puhuko niin kovaa, ihminen!
JAKOBSEN (vielä korkeammalla äänellä). Mitä minä sanon, sen saapi joka ihminen kuulla.
TJOELDE (melkein samassa). Hra pastori on pyytänyt sananvuoroa.
JAKOBSEN (oikein kovaa). Pitääkö minun vaieta, kun mokoma saakelin — —
TJOELDE. (Käskien) Hra pastori puhuu!
JAKOBSEN. Anteeksi!
PAPPI. Tämän talon sielunpaimenena on minun suloinen tehtäväni siunata lahjoja, joita niin runsaasti sataa isännälle ja ystäville; — tulkoot ne sielun todelliseksi hyväksi ajassa ja iankaikkisuudessa!
PRAM. Amen!