TJOELDE. Surma ja kuolema! — Te tohditte?
BERENT. Tohdin.
TJOELDE (liikutus sortaa hänen äänensä, se on aivan tukehtunut). Te ette koskaan ole tuntenut toivottomuutta! Te ette tiedä, mitä kohtaloja minä olen kokenut! — — Mutta jos häviön hetki on käsissä, — ja konttorissani on mies, jonka pitäisi pelastaa minut, vaan joka ei tahdo; — no — niin pitää hänen seurata minua kuolemaan!
BERENT (nojautuen taaksepäin). Tämähän alkaa jo kuulua ani juhlalliselta.
TJOELDE. Älkää laskeko leikkiä kauvemmin; saatte vielä kenties katua sitä! (menee joka ovelle, lukitsee ne avaimella, jonka otti taskustaan, aukasee toisella pulpetin, josta ottaa revolverin). Kuinka kauvan luulette tämän olleen täällä?
BERENT. Luultavasti siitä, kun sen ostitte?
TJOELDE. Ja minkätähden minä sen ostin? Luuletteko minun, joka olen ollut koko tämän kaupungin herra, koko rannikon mahtavin mies, luuletteko minun kärsivän häpeätä — olla konkurssin-tekiä?
BERENT. Sitä te jo kauvan olette kärsinyt.
TJOELDE. Teidän vallassanne on nyt, joko hävittää tai pelastaa minut. Teidän käytöksenne ei ansaitse sääliä — enkä minä säälikkään! Lähettäkää sanoma, jonka avulla saan 70,000 spd. — enempää en tarvitsekkaan —, mutta vuoden maksuvapaudella, ja minä pelastan kaikki kaikesta. Miettikää tarkoin! Minun perhettäni, minun vanhaa kauppanimeäni, monen monituista, jotka minun kanssani joutuvat onnettomuuteen — niitä pitäisi teidän muistella! Mutta älkää myöskään unohtako omaa perhettänne! Sillä ellette nyt tee, mitä minun on oikeus teiltä vaatia, niin ette tule te, enkä minäkään hengissä täältä!
BERENT (viittaa). Tuo — onko tuo ladattu?