HAGBART. Josko rakastan Ogootia? (Hymyilee.) Saatatko kysyä? — Sinä tarkotat —?
PIISPA.
Niin, tarkotan —
HAGBART (hymyilee jälleen).
Ei, se on väärä käsitys, setä kulta!
PIISPA. Minä sanon vielä: lähde pois viikoksi tai pariksi, Hagbart! Katsele kaukaa — itseäsi ja muita!
HAGBART. Se on mahdotonta! Ihan mahdotonta, setä! Se on, kuin sanoisit minulle: pane maata ja nuku, Hagbart, viikko tai kaksi; se olisi hyödyksesi! — Ei, nyt ovat vihdoin, niin, vihdoin kaikki voimani liikkeellä; ja niitten liike on välisti niin väkevä, että tuskin voin sitä hillitä.
PIISPA.
Juuri sentähden.
HAGBART.
Juuri sentähden olkoon sillänsä, setä. Kerran elämässäni sillänsä. —
Ei, nyt minun täytyy jäädä tänne! Niin, hyvää huomenta, setä. Minun
tarvitsee mennä hetkeksi kävelemään.
PIISPA.
Nimittäin katsomaan rouva Falkia.
HAGBART (hymyilee). Paha kyllä, etten rohkene mennä sinne ennen kuin iltapuolella; sillä eilen olin siellä koko päivän. — Mutta kaikki ajatukseni ovat tästä puheestamme tulleet liikkeelle jälleen, ja kun ei ole ketään, jonka kanssa niitä tyydyttäisin, täytyy minun mennä ulos kävelemään. Kiitoksia, setä! sinä olet tosiaankin kärsivällinen minun suhteeni!
PIISPA.
Sinä et siis tahdo lukea kirjettä?